sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Karnevaalit päättyy sardiinivoileipiin

Jostakin kumman syystä karnevaaliviikko huipentuu täällä päin Sardiinin hautajaiset -nimeä kantavaan juhlaan. Mahdollisia syitä kyseiseen juhlaan pohdiskelin täällä.

Niin tai näin, juhla päättää riemukkaat karnevaalihippalot kerta heitolla ja viimeisen päivän Sardiini-paraati onkin sävyltään hieman synkeämpi: onhan kyseessä karnevaalien ja -toden totta- kaiken muun hauskan ja herkullisen, kuten sardiinien, hautaaminen. Tästä tuhkakeskiviikon juhlasta alkaa nimittäin pääsiäistä edeltävä paastoaminen.

En ollut koskaan aikasemmin kyseistä juhlaa päässyt seuraamaan, mutta tänä vuonna päätin, että onhan ne sadriinin hautajaiset päästävä todistamaan ihan omin silmin. Paikkavalintani taisi olla hieman huono, sillä ajattelin, että pääsen helpolla, jos käyn vilkaisemassa kyseisen paraatin tässä kotikulmilla Sant Cugatissa. Mitä vielä, sardiinin hautajaiset ovatkin täällä kukkomarssi!

Kukko-Karnevaali Sant Cugatin karnevaalien päättäjäisissä
Itse asiassa karnevaalit eivät ole kovin iso juttu Barcelonassa tai kovin monessa sen lähikunnasta - Sant Cugatin pienimuotoiset karnevaalimenot ei siten yllättäneet kauheasti. Poikkeuksia lähialueilta kuitenkin löytyy, sillä esimerkiksi Sitgesissä, Solsonassa ja Torellóssa järjestetään huikeat karnevaalit joka vuosi - ehkäpä juuri siksi ihan kaikille ei sitä menoa ja meininkiä riitäkään.


Sant Cugatissa karnevaaleja on kuitenkin otettu ohjat omiin käsiin ja sitä on muunneltu omanlaiseksi. Tyypillisesti karnevaalien keskeisenä hahmona toimii niin sanottu kuningas Karnevaali (vaikkakin viime vuonna Barcelonan La Taronjada -juhlassa haluttiin ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa ja päähenkilönä toimikin kuningatar Belluga. Tänä vuonna leidin tilalle oli kuitenkin palannut kuningas.) Sen sijaan Sant Cugatissa päähenkilönä ei toimi kuningas eikä kuningatar vaan Kukko-Karnevaali! No eihän siinä mitään, mutta valitettavasti päätin mennä niitä sardiinin hautajaisia katsomaan juuri Sant Cugatiin. Sardiinin hautajaiskulkueen johtohahmo olikin paperimassasta tehdyn kalan sijaan tämä metallinen kukko! En oikein tiedä miksi, mutta mielestäni jokseenkin hyvin omalaatuinen, hieman jopa koominen näky koko paraati "kuoleman" kumistellessa tasatahtia rumpuineen taustalla. En sitten tiedä, olisiko se sardiini ollut sen parempi... Sardiinia ei nimittäin tällä kertaa haudattu muualle kuin omaan massuun, sillä päätekohteeseen, luostarille päädyttyä oli vastassa sardinada, eli sardiinivoileipiä halukkaille - nam nam!

Sardiinivoileipiä kulkueen jälkeen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti