Inhosin ennen metsissä liikkumista, luonnossa vaeltamista tai luontopoluilla tepastelemista - kutsuinkin kaikkea sitä lähinnä "rämpimiseksi", sillä luonnossa liikkuminen ei jotenkaan tuntunut yhtään minun jutultani. Kaikki se kuumuus, joka metsissä haahuillessa tulee pintaan, kaikki itikat ja ötökät, ärsyttävä likaisuus, joka jää ihoon ja vaatteisiin...yöh, sanoin minä. Tykkäsin käydä järven rannalla kesällä, mutta siihen rajoittuivatkin lähinnä minulle mieleiset luontoelämykset.
Mutta sitten muutin Barcelonaan ja aloin nähdä metsän ja luonnon aivan toisin silmin. Ehkä syynä on suurkaupungin melu ja melske, joka saa ymmärtämään, miten ihanaa onkaan, jos on mahdollisuus päästä kävelemään rauhallisia metsäpolkuja tai hengittämään raitista ilmaa. Tai kenties se, että luonto on paikoittain niin kovin erilaista Espanjan maalla, jolloin koti-Suomen luonto alkaa näyttäytymään yhtä eksoottiselta kuin Pyreneiden jylhät vuorenrinteet tai loputon, kaunis merenrantaviiva Kataloniassa. Suomessa ollessani lisäsin Facebookiin iltalenkillä ottamiani kuvia Joensuun metsäpoluilta, ja muutama ystäväni huomauttikin minulle, että taidan nähdä Suomen luonnon kauneuden aivan uudella tavalla Barcelonassa viettämäni ajan jälkeen. Varmasti ihan totta.
Syynä on varmasti myös se, että Espanjassa ihmiset näyttävät rakastavan sunnuntairetkiä luonnonpuistoihin, iltapäivän viettoa jossain luonnon läheisyydessä tai kesälomista nauttimista pienissä maalais-, ranta- tai vuoristokylissä kaupunkien ulkopuolella. Metsäreiteiltä voi löytää kaikenikäisiä ja -näköisiä ihmisiä tallustamassa kuntoliikkujan vauhdilla tai hitain sunnuntaikävelijän askelin. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki voivat tulla näihin paikkoihin ja maisemiin, ja kaikille löytyy mieleisiä paikkoja ja sopivia reittejä, joista nauttia. Niin myös tällaiselle suomalaiselle tollolle, joka kuvitteli, ettei tykkää luonnossa samoilusta sitten yhtään.
Totuus on kuitenkin se, että Katalonian luonto ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Vuoren huipulle tallustamisessa menee aikansa ja se vaatii energiansa, mutta näkymät huipulta ovat jo palkinto itsessään ja juuri ne tekevätkin koko retken teosta sen arvoista. Kansallis- ja luonnonpuistot ovat suhteellisen hyvin ylläpidettyjä ja niissä on usein selkeät merkinnät poluista ja reiteistä perille pääsyyn. Piknik tai aamupalan nauttiminen luonnon helmassa on useille katalonialaisille erityisesti sunnuntaipäivien kohokohta. Nykyisin olen itsekin tosi innoissani, jos luvassa on metsäretki tai vaellus jonnekin. Luulen, että Suomessa metsä, järvet ja luonto ovat olleet minulle aina jokseenkin "liian lähellä", niin, että niitä on ollut vaikea mieltää erityisiksi tai arvokkaiksi paikoiksi. Vasta Barcelonassa ihmisten matkatessa jopa tuntien ajomatkan päähän päästäkseen lähelle luontoa olen huomannut, kuinka tärkeää ihmisille on päästä luonnonhelmaan välillä. Kaupunkilaiselämää ja -arkea on paljon helpompi sietää ajoittaisten luontoon karkaamisten avulla.
Tunnisteet: ajatuksia, luonto, vuoristo
