Puoli vuotta on hujahtanut: blogi on jäänyt "hieman" vähemmälle, sillä rehellisesti sanottuna lähes kaikki aikani on mennyt koulunkäyntiin. Sitten, kun sitä vapaa-aikaa jossain välissä aina löytyy, sen on halunnut käyttää johonkin muuhun kuin koneella nörttäämiseen.
Aloitin siis syyskuussa vaihto-opinnot Barcelonan yliopistossa. Sosiologia aineena tuntuu vieläkin, tuon au pair-vuoden tauon jälkeen, todella mielenkiintoiselta ja juuri sopivan syvälliseltä itselleni. Mutta oli ala mikä hyvänsä, oman ripauksensa tänä vuonna on tuonut tuo kieli: opiskelu kun tapahtuu espanjan ja katalaanin kielillä. Kielitaitoni kehittyi jo ensimmäisten kahden viikon aikana räjähdysmäisesti. Oli aivan uskomatonta, miten sanavarasto alkoi karttumaan akateemisilla termeillä ja kielirakenteet muotoutumaan aivan uuteen uskoon ihan vaan sen takia, että joku luennoi monta monen moista tuntia luokan edessä tai kieltä joutui käyttämään niin itsensä sosiaalistamiseen että asioiden hoitamiseen.
Olen käynyt kursseja hieman sekalaisesti, eli muutamia kakkosvuoden, mutta myös kolmos- ja nelosvuoden juttuja on joukossa, yhteensä 5 kurssia kerrallaan. Tämä ihan vain siksi, että yritin valita kurssivaihtoehdoista tietenkin ensisijaisesti ne, joita en ole vielä tehnyt ja jotka minun tulisi tehdä ihan Suomenkin opintosuunnitelmani mukaan, sekä sellaisia erikoisaloja, joita ei välttämättä Suomessa tai omassa yliopistossani tarjota, mutta jotka kiinnostavat itseäni. Akateeminen vuosi on jaettu kahteen osaan, eli syys- ja kevätlukukauteen, mikä tarkoittaa sitä, että näin puolen vuoden opiskelun ja kaiken maailman kurssitöiden väsäilyn jälkeen on se suurkoitos: koe- ja palautusviikot. Tänä vuonna nuo "kauhun" viikot asettuvat tammikuun loppupuolelle, joten odotan "innolla" joululomilta opiskelurytmiin pääsyä, ja kaiken maailman ryhmä- ja paritöiden viimeistelyjä, kokeisiin lukua ja esitelmien pitämistä. Itse rehellisesti sanottuna kannatan ennemmin ainakin neljään jaksoon jaettua kouluvuotta, sillä silloin ei yhdellä kertaa ole niin montaa koetta ja deadlinea stressattavana. Toisaalta, kun jotain teemaa on tässä jo puolivuotta ehditty jauhaa, alkaa se jo pikkuhiljaa sitä pikaista parin kuukauden spurttia paremmin pysymään päässä.
Kakkosvuoden opiskelijoista lähes kaikki ovat paikallisia. Parhaaksi ystäväkseni on kuitenkin muodostunut juuri se ainoa toinen vaihtari, ruotsalainen Helena, sillä kyllä se vaan niin menee, että samassa tilanteessa olevien on helppo jakaa kokemuksiaan, ja pohjoismaalaisina luultavasti ymmärrämme toisiamme ja tilanteitamme helpommin. Olen kuitenkin tutustunut hyvin muihinkin luokkalaisiimme, jotka ehkä henkiseltä iältään ovat välillä hieman eri maailmasta, mutta joiden ystävällinen ja avulias asenne korvaa kaiken sen eron, joka välillämme voikaan olla. Jo ensimmäisinä päivinä useampi uskaltautu kysymään, kuka olen, ja esittäytymään näille uusille kummajaisille luokassa. Olin aika otettu, sillä en olettanut, että muut tulisivat sanomaan jotain, onhan se yleensä niin, että itsehän se aloite on tehtävä ensin.
Olen kuitenkin huomannut suuren eron toisen ja kolmannen vuosikurssin välillä: kolmannen vuoden oppilaista useat ovat aika varmasti minua vanhempia, luultavasti toista tutkintoa tai hitaasti sitä ensimmäistä suorittavia jo aikuiseksi luettavia opiskelijoita. Onpa kurssilla muutama varmasti eläkeikää lähentelevä rouvashenkilökin. Pidemmällä opintojaan olevat näyttävät lähtevän enemmän vaihtoon, sillä iltaisin kursseilla on muitakin vaihtareita mm. Ranskasta ja Saksasta, sekä yhdeksi parhaaksi koulukaverikseni muodostunut chileläinen Juan. Näillä iltaisin käymilläni kursseilla ihmiset jaksavat keskittyä ja viittailevat innokkaasti sen parin tunnin ajan, joka on näiden luentojen pituus. Toisen vuosikurssin aamutunneilla kun kuhina ja supittelu, levottomuus ja puhelimilla Facebookissa pyöriminen alkaa jo siinä kolmen vartin jälkeen. Luennoiksi kursseista mitään en tosin ihan nimittäisi, sillä opettajan yksinpuhelu on harvoin tuntien sisältöä: yleensä keskustelemme, kommentoimme, teemme pieniä ryhmäjuttuja, katsomme elokuvia tai pidämme esitelmiä. Opetustyyli muistuttaa minua hieman enemmän suomalaista lukiota kuin yliopistoa.
Ja sitten siihen, miksi blogikin on jäänyt näin hiljaiseksi: se työmäärä. Periaatteessa mielestäni kursseilla ei ole huomattavasti Suomessa tottumaani enemmän tekemistä. Yliopistolla käyn kuitenkin viisi päivää viikossa, kun taas Joensuussa muistan käyneeni ehkä kolmena päivänä luennoilla, ja kahtena muuna päivänä tehneeni sitten kotona koulujuttuja. Lisäksi kurssivalintani on sen verran hassut, että kahtena päivänä joudun kulkemaan yliopistolla kahteen otteeseen, ensin 9.30-12.30, ja myöhemmin uudestaan 16.00-20.00. Teoriassa idea olisi valita kurssit ainoastaan aamuksi tai illaksi, mutta koska haluan ja joudun ottamaan sekalaisen sakin kursseja, ei niiden aikataulut mätsää täysin yhteen.
Tuon ajan lisäksi olen istunut tuhottoman monta tuntia koneen ääressä: kirjoittaen tai opiskellen. Melkein kaikki materiaali on virtuaalikampuksellamme, tai sitten sitä etsitään netistä. Alkuun uskomattoman monta tuntia kului ylipäätään espanjan kielen kirjottamisen sujuvuuden parantamiseen: saatoin istua viisi tuntia kirjottamassa, jonka tuloksena sain eteeni pari sivua tekstiä. Suomeksi olisin ollut varmasti ainakin jo kymmenennellä. Nyt kun peruskuviot ja lauserakenteet alkaa olla hanskassa, tekstiä ilmaantuu onneksi hieman nopeammin. En kuitenkaan ole vieläkään päässyt yli siitä, että haluaisin tekstin olla suhteellisen virheetöntä kieliopillisesti, joten tavallaan teen kaksin kertaisen määrän työtä kerralla: etsin tietoa, mietin, mitä haluan sanoa, käännän kielestä kieleen, ja koitan vielä saada vierasta kieltä kirjoitettua oikein. Onneksi opettajat kuitenkin ovat todella ymmärtäväisiä sen asian suhteen, ettemme ole espanjaa äidinkielenään käyttäviä opiskelijoita. Muutenkin opettajien suhtautuminen on tähän asti ollu positiivista, he ovat olleet kannustavia ja muistuttaneet, kuinka voimme aina pyytää heiltä apua, jos sitä kaipaamme.
Kurssien sisällöt ovat olleet mielenkiintoisia, ja opettajien asiantuntevuus on auttanut oppimista kovasti. Ainut, missä löytäisin parantamisen varaa on järjestelmällisyys, kurssin suunnittelu ja muut yleiset opetustavat. Toisaalta voi olla, että tulimme hieman sekavaan saumaan, sillä yliopisto on juuri vaihtanut opetus-suunnitelmaansa ja kokonaisia tutkintokokonaisuuksia Bolonia-prosessin takia (eurooppalaisten yliopistojen yhdentymisprojekti). Aika moni on vielä pihalla siitä, millä vauhdilla kursseja tulisi käydä (kaikissa kursseissa tuntui tulevan aikamoinen kiire joulua kohden) ja muutamissa meillä on opintopistemäärään suhteutettuna aivan liikaa tekemistä. Tätä tosin perustellaan tehtävien eri tärkeysasteilla, eli joku kirjoitustehtävä voi olla vain 5% kurssiarvosanasta, kun taas koe 30%. Mutta, kun joka tapauksessa kaikki ne tehtävät, oli ne sitten prosentin tai viidenkymmenen arvoisia, on tehtävä, vie niiden teko aikaa aikalailla.
Kun kouluvelvotteista on aina jotenkin sitten selvitty, on voinut nauttia siitä vaihtovuoden parhaudesta, eli uusiin ihmisiin tutustumisesta ja heidän kanssaan olemisesta. Ootteko kuulleet muka kestään, joka ei olisi saanut uusia ystäviä, tai tavannut mielenkiintoisia ihmisiä vaihtonsa aikana? Niinpä, voin siis toistaa tätä kliseetä, ja vielä kerran tukea väitettä omilla kokemuksillani, sanoen, että suurinta antia on ollut mm. tutustua vaihtareihin katalaanin intensiivikurssilla (kahden viikon tuhti paketti syyskuussa juuri ennen opintojen alkua). Olemme viettäneet iltaa usein kurssin jälkeenkin, ja meistä on tullut pieni mukava porukka. Itse en ole pahemmin Erasmus-järjestön järjestämiin rientoihin osallistunut, sillä menoa on ollut muutenkin omasta takaa. Toisaalta oma tilanteeni on jo alunperin ollut sen verran erilainen, koska tunsin Barcelonan jo hyvin entuudestaan ja ensihuumakin oli kadonnut aika päiviä sitten, että sekin vaikuttaa varmasti omalta osaltaan siihen, etten ole lähtenyt kaveripiiriäni noihin hippoihin laajentamaan. ;) Voisin kertoa viime syksynkin muutamista tapahtumista, ja kertoilla lisääkin teille vaihtoaikanani kokemista asioista pian enemmän.
Kiitos niille ihanille tsemppaajille, jotka ovat laittaneet suupielet alaspäin kommenttia ja toivetta siitä, että jatkaisin kirjotteluani tänne! Se piristää aina kovasti! :)
Ps. Nää kuvat on sit aika vanhoja (viime elo-syyskuulta), että älkää olko yhtään katellisia, Barcelonassa kuletaan kyllä takit visusti päällä ja kaulahuivit kaulan ympärillä tällä hetkellä. ;)Tunnisteet: koulu, opiskelu
