Paluu au pairin arkeen alkaa pikkuhiljaa tasoittua, sillä tulin vasta toissa päivänä takaisin pikkulomalta Suomesta. Perhe sai onneksi lasten kouluun viemiset ja hakemiset hoidettua niin, että sain muutaman päivän vapaaksi, ja pääsin viiden päivän lomailulle koti-Suomeen. Viimekerrasta onkin se puoli vuotta, ja olihan minulla tällä kertaa oikein makoisa syykin (kaikkien läheisten lisäksi) siellä piipahtaa: sisko sai tuollaisen hauskan merimieslakin nimittäin.
Ylioppilasjuhlat oli mainio hetki tavata sukulaisia ja toki myös käydä tarkistamassa Savonlinnan kesäinen yöelämä (joka ei sitten viimenäkemän ole pahemmin muuttunut). Harmillisesti viidestä päivästä kaksi meni lähes kokonaan matkustamiseen, ja lopuilla päivillä en yksinkertaisesti ehtinyt kiirehtimään kaikkialle, minne olisin halunut ja valitettavasti pikkutulijaiscavat jäi jakamatta: rakkaimmat ystävät, ikävöin teitä silti.
Suureksi ilokseni Suomen kesä näytti parhaita puoliaan leudolla säällään, joka loppupeleissä osoittautui kyllä jopa paremmaksi kuin tämän hetkinen sää Barcelonassa. Tietenkin juuri, kun olin lähtöä tekemässä, helteet alkoivat kotimaan kamaralla, ja puolenyön maissa Barcelonan kentälle laskeuduttaessa pilvet kinastelivat salamoin, ja maankamaralle vettä kaadettiin ämpäritolkulla. Epäilin saapuneeni oikeaan paikkaan.
Olin myös aidosti yllättynyt ja ihmeissäni asioista, joiden tulisi olla supisuomalaiselle täysin ilmeisiä: baari-illan päätyttyä puoli neljän aikaan, en voinut uskoa sitä valon määrää, joka otti meidän avosylin vastaan klubilta poistuttaessa. Kuin keskipäivällä kipitin kotikatuani pitkin, kun auringon säteet valaisivat varhaista aamua. Jäin hetkeksi henkäisemään syvään tuota linnunlaululla säestettyä hetkeä. Kaiken lisäksi oli vielä niin aikainen verrattuna useimpiin juhlahumuisiin iltoihin Espanjassa, ettei minua väsyttänyt lainkaan. Mikä ihana tunne, kun tietää saavansa joka tapauksessa ihan mukavan pituiset yöunet, vaikka heräisikin ajoissa aamulla, eikä hukkaisi koko seuraavaa päivää pedissä pyörimiseen. Ja ihan mahtavaa, että porukkaa oli oikeasti liikkeellä jo silloin kymmenen yhdentoista aikaan, eikä tanssilattian valtaajiakaan tarvinnut kello yhtä pidempään odottaa: Suomen yöelämä elää kuin pari tuntia etuajassa verrattuna Espanjaan, mutta minulle se passaa mainiosti. Enhän ollut yhtään pahoillani, kun parin kolmen tunnin höyhensaarilla oleskeluni jälkeen piippasi puhelimeni viestin merkiksi. Jordihan se siellä lähetteli yöllisiä terveisiä oman Barna-yönsä pikkutunneilla (eli siis seitsemän aikaan). Oli kuulemma törmännyt johonkin blogilukijaani yössä: terveisiä vaan siulle, kuka oletkin! Hurjaa, onpa tämä maailma pieni! :)
Laitan vielä loppuun alkuperältään latinankielisen juomalaulun, ylioppilaiden Gaudeamus igitur:n veisuun, sillä vähintään kaikki sen varmasti haluaa kuulla.
