Värikylläinen

Nyt, kun olen ollut täällä tarkkasilmäinen, ulkopuolinen tarkkailija jo hyvän aikaa, uskallan väittää vihdoin todeksi sen, että vaikka Serranon perheessä niin 90-luvulta näyttävät vaatteet ja kampaukset tuntuvatkin hassuilta, ne ovat täyttä totta kaikista paikallisimmassa tyylissä.


Suuret, suositut vaatefilmat, kuten Desigual, Custo Barcelona ja Jordi Labanda myyvät muotia, joka kirkuu värejä ja hassuttelee malleillaan. Useat luomukset ovat hauskoja, lapsenomaisia, söpöjä ja huippuja mukavuudeltaan; kaiken tämän vaaliminen maksaa kuitenkin mielestäni usein sen, etteivät puuvillaiset paidat, joihin on piirretty iloinen naisen hahmo tai hippimäisillä kukkakuoseilla somistetut väljämallit aja seksikkyyden ilosanomaa tai tuo esille klassisen tyylikkyyden hienoeleisyyttä. Ne ovat tyttömäisiä joo, ja pirteitä, ja ihan rentoja...ja loppujen lopuksi voisin jopa haluta muutaman itsellenikin! Näin siihen muotiin vaan tottuu. Tulee mieleen jonkun lukion psykologian kirjan kysymys: Mitä jos kaikki muut rupeaisivat tulemaan kouluun kansallispuvussa, laittaisitko sellaisen päälle sinäkin?

 Okei, voin myöntää, että ei täällä kaikki näissä vaatteissa kulje, mutta mielestäni tämän tyyliset, minulle alkuun Tokmannia tai entisajan Seppälää edustavat vaatekappaleet olivat aika huvittavaa katsottavaa. Nyt olen alkanut kuitenkin pitää kaikista laimemmista versioista, mutta vieläkää hurjimmat värisotkut ja sarjakuvamaiset printit eivät lämmitä tyylitajuani: sisälläni asuu vieläkin kai pohjoismaalainen minimalisti ja hienohelma.

Tunnisteet: ,