lauantai 28. toukokuuta 2011

Tibidabo - Tivoli kaupungin kattojen yllä

Meille sattui aika harmaa ilma, kun siskon kanssa lähdettiin käymään Tibidabo-vuorella, mutta näkymät olivat silti kauaskantoiset, joten saimme nauttia juuri siitä, missä vuori on parhaimmillaan: suurkaupungin näyttämisessä lintuperspektiivistä.
Jyrkästi nouseva, kaupunkia halaava vuori on yli 500 metrin korkeudessa, joten Barcelonaa pääsee sieltä käsin ihastelemaan kuin karttaa katsoen. Mielestäni maisema on kuitenkin parhaimmillaan yöllä, kun mustaa taivasta vasten säteilevät kaupungin miljoonat valot, kaikki niin jännittävän lämpimän oransseina ja keltaisina. Lisäksi mutkikas matka ylös on kaunis, sillä matkan varrella olevia rakennuksia on pimeän aikaan valaistu näteillä valoilla. Reitin varrella on pari näköalapaikkaa, johon kuhertelevaiset pariskunnat tai muuten vaan maisemia töllättämään tulleet turistit usein pysähtyvät autoillaan. Mutta toki tämä on ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa henkeäsalpaava aakeampaan maahan tottuneelle kulkijalle.
Huipulla on pieni huvipuisto, josta kuitenkin löytyy maailmanpyörät sun muut vuoristoradat. Alueelle on osittainen vapaapääsy, joten jos ei halua hurjasta kyydistä maksaa, voi silti nauttia tivolitunnelmasta, syödä hattaraa tai käväistä karusellissä. Ylhäällä on myös mm. upea kirkko, Sagrad Cor (Pyhitetty sydän), jonka katolta itse herra Jeesus ojentaa syleileviä käsiään kaupungin ylle. Uusittu tie ja parkkialue helpottavat kulkuyhteyksiä, joten perille on suhteellisen helppo päästä bussilla tai autolla. Myös funikulaari vie vuorelle.
Tibidabolla on kiva käydä viettämässä sunnuntaipäivää, ja se on oiva paikka lapsiperheille. Toki lapset varmasti kinuavat eniten maksullisiin laitteisiin, mutta niiden rinnalla luonnon siimeksessä kulkevan polun varrella leikkipuistot ja liukumäet ovat mielestäni yhtä kelpopaikkoja hauskutteluun. Tarjolla on myös piknikpöytiä, joten omien eväiden mussuttelu sallittanee. Meillä isommilla ainakin oli lapsellisen hauskaa!

2 kommenttia:

  1. toi Tibidabon kirkko näyttää valaistuna iltaisin kaukaa katsottuna ihan siltä Disney-linnalta mikä on aina elokuvien alussa :D sadunomainen!

    VastaaPoista
  2. Niin muuten onkin paljon yhdennäköisyyttä! :D Siks se on tuntunukin niin tuhkimo-paikalta!

    VastaaPoista