Halppisvaatteita

Se on vaan niin totta, että kyllä täällä taitaa vaatteet halvempia Suomeen verrattuna olla. Riippuu tietenkin todella paljon, millaiseen kauppaan astuu vaatekaapin sisältöään kartuttamaan, sillä toisaalta täältä löytyy paljon myös samaa hintaluokkaa olevia kauppoja kuten vaikkapa JC tai Vero Moda sekä lukemattomat määrät sivukujilla keikkuvia uniikkeja muotipaikkoja sekä kalliita huippukauppoja. Lisäksi esimerkiksi Mangossa ja Zarassa mielestäni samojen vaatekaappaleiden hintalappuihin on rustattu samat hinnat, olivat ne sitten Suomessa tai täällä. 

Mutta halppismetsästäjät huomio! Ketjuliikkeistä, kuten bile-Bershkasta tai rokimmasta Stradivariuksesta voi tehdä halpoja ale-löytöjä ja normaalihintaisinakin tuotteet ovat usein aika halpoja. Laatu ei aina seuraa tässä mukana, sillä värit kulahtavat ja muodot virahtavat. Ketjuliikkeissäkin jos vähän pistää rahaa enemmän peliin, saa usein selvästi paremmin kestävän ja istuvan paidan, mekon tai housut. Halppisunelmia löytyy mm. Lefties-kaupasta, jossa on nimensä veroisesti mm. Zaran ja Mangon jäämistöä, edellisen kauden tuotteita ja virhetuotteitakin. Barcelonasta löytyy myös salainen piilopaikkani Primark, joka myy muotia myötäilevää tyyliä mielettömän alhaisilla hinnoilla (paidat yleensä 3-10 e, kengätkin voi saada 10-15 e, paljon koruja, laukkuja ja perustoppeja). Yksi uusista tulokkaista on Shana, jolla on liike Barcelonan yleisimmällä kauppakadulla Portal d'angel:lla.

Mutta nyt olen ymmärtänyt jotain hyvin syvällistä: samoja muotikuteita, tietenkin ilman sitä Stradivariuksen makeaa tuoksua (jolla houkutellaan asiakkaiden alitajunta ostamaan uudelleenkin ja liittämään hyviä muistoja ostotapahtumaan), Bershkan ylivärikkäitä hintalappuja tai Blancon siistiä paperikassia, saa huomattavasti halvemmalla esimerkiksi muutamista kiinalaisten tai muiden maahanmuuttajien pitämistä muotiliikkeistä. Tiedän, mitä monelle tulee heti ensimmäisenä mieleen, sillä niin minullekin: värikkäitä vaatteita, jotka ovat halpoja mutta huonoja, noin kymmenen vuotta muodista jäljessä tulevia tai muuten vaan huonoja yrityksiä olla muodikkaita. Reggaeton-tyttöjen napatoppeja ja kimallepaitoja. Farkut, joissa on epämuodostunut hopeakirjailtu pupu, ja paita, jonka kuvio esittää jotain muotilehden mainoksessa vilahtanutta logoa.
Olen kuitenkin löytänyt kaksi unelma halppisvaatekauppaa, Moda Cityn ja Zona 8:n. Nämä sijaitsevat täällä kauempana, mutta luulen, että saman tyylisiä vaateliikkeitä (mitä nyt niitä vaatteiden lappusia olen katsellut) löytyy aikamonesta kaupungista. Ja näyttää mielestäni ihan yhtä kivoilta! En kuitenkaan ostanut yllä olevista yhtään, vaikka niin kovin kivoja olivatkin. "Ostosaldoni" oli jo tämän päivän osalta nimittäin täynnä, sillä tuonne kun menee, tuntuu, että näkee aina vaan ihanamman vaatteen ja lopuksi voisi vaikka ostaa kaupan tyhjäksi.

Tunnisteet: