Monasterio budista - Buddhalaisluostari Espanjassa


 Viime viikonloppuna päätimme vihdoin tehdä pienen päiväretken Barcelonan lähellä, Olivellassa sijaitsevaan buddhalaiseen luostariin. Olimme pohtineet vierailua jo useita kertoja, mutta joka kerta olimme lykänneet suunnitelmaa myöhempään ajankohtaan. Sakya Tashi Ling -luostari töröttää uljaisessa yksinäisyydessään ja rauhassa Garrafin rannikon läheisyydessä, mutkittelevan vuoristoisen luonnonpuiston uumenissa. Reitin etsimiseen kannatti etukäteen varata hieman aikaa, sillä tienvarsilla ei muutamia kylttejä lukuunottamata paikkaa pahemmin mainosteta, vaikka se onkin avoin vierailijoille. Mutkaisesta tiestä huolimatta maisemat ovat upeat Garrafin alueella; rantaviiva jatkuu silmänkantamattomiin, ja aivan rantojen vieressä nousevat vuorenrinteet, joiden laelta näköalat ovat huikeat. Ajoreitin varrella luonto ei ole kovin vehreää ja kasvillisuus on kuivaa ja matalaa, mutta harmaina hehkuvat kallionpinnat ja niiden välissä keltaisen ja vihreän erisävyissä pensaikot ja ruohoalueet ovat silti kaunista katseltavaa - eksoottista ainakin tällaiselle pohjoisen neidolle!

Itse luostariin saavuttuamme yllätyimme, sillä se ei ulkoisesti muistuta kovin paljoa luostaria. Buddhalaisluostari onkin rakennettu vanhaan rikkaan suvun omistamaan taloon, jossa on vielä jäljellä eri rakennukset, kuten päärakennus ja kappeli, sekä osittain rakenteita ja sisustuselementtejä, jotka ovat osa länsimaalaisempaa ja kristillisempää kulttuuria. Paikka on kuitenkin ideaali buddhaluostariksi, sillä se on erittäin rauhallisella paikalla. Luostarialue on pienehkö, ja sieltä löytyy mm. stupa-torni (aukiolla sijaitseva rakennus rukoilemista ja positiivisen energian luomista varten), tuulessa liehuvia rukouslippuja, kahvila-ravintola, jossa tarjoillaan kasvislounasta järkevään hintaan, pikkumyymälä sekä itse päärakennus, jota pääsee katsomaan järjestyillä opastettujakierroksilla tasatunnein. Opastettu kierros maksoi n. 6 euroa (opiskelija-alennus n. 3 euroa), mutta oli mielestäni sen arvoinen, sillä vasta rakennuksen sisätiloissa alkaa paikka todenteolla näyttämään buddhalaisrakennukselta: sisätilat ovat täynnä värintäyteistä buddhalaistaidetta, erilaisia patsaita ja rukouksissa sekä rituaaleissa apuna käytettäviä esineitä. Opas kertoi aluksi hieman rakennuksen ja paikan historiasta, mutta myöhemmin keskittyi kuitenkin luennoimaan buddhalaisuudesta ja sen ajatuksista. Valokuvaaminen sisätiloissa oli kiellettyä, joten kuvamateriaalia sieltä ei valitettavasti ole.


Vierailu oli mielenkiintoinen ja herätti paljon kysymyksiä ja pohdintoja uskonnoista ja elämästä. Sosiologiaa ja antropologiaa opiskelleena on mielestäni mielenkiintoista pohtia uskontojen asemaa yhteiskunnassa ja esimerkiksi sitä, miten buddhalaisuus on löytänyt tiensä tälle Espanjan rannikolle - niin kovin erilainen ympäristö ja kulttuuri verrattuna Aasiaan. Käsittääkseni tämän uskonnon harjoittajia ei kovin paljoa Espanjassa ole, mutta siitäkin huolimatta täällä sijaitsee kyseinen luostari. Pohdin myös buddhalaisuuden ideoita ja perusajatuksia, niiden yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia muiden uskontojen, uskomusten, arvojen ja ideaalien kanssa. Tämän luostarin edustaman buddhalaisuuden zen-koulukunta on siinä mielessä vapaamielisempi, että se keskittyy enemmän henkiseen harjoitteluun ja sen ajatukset eivät sulje pois muiden uskontojen harjoittamista: ehkäpä juuri tästä syystä niinkin katolisesta maasta kuin Espanjasta on mahdollista löytää kyseinen buddhalaisluostari. 

Buddhalaisluostari on avoinna vierailijoille lauantaisin, sunnuntaisin sekä pyhäpäivinä kello 9:30-18:00.
Lisätietoa virallisilla nettisivuilla täällä.

Tunnisteet: , ,