Carnestoltes: karnevaalihuumaa

Vaikka ihan Rion mittoihin ei edes äärimmäisen juhlahumuisessa Espanjassa päästäisikään, on karnevaalit yksi suuri juhla ainakin tietyissä kaupungeissa. Karnevaalit ajoittuu joka vuosi hieman eri aikaan, johtuen pääsiäisestä: karnevaalit on tapana viettää kuusi viikkoa ennen pääsiäisen alkua. Katollinen tausta tälle värikylläiselle hulluttelulle on viimeiset mahdollisuudet syödä, juoda, nauttia ja hullutella ennen paastoaikaa, joka alkaa karnevaalien päätyttyä. Tänä vuonna karnevaaleja juhlitaan helmikuun toisena viikonloppuna, mutta juhlallisuudet ajoittuvat pääasiassa välille 7.2.-13.2.2013, sillä monet bailut kestävät useamman päivän ajan.

Useimmat karnevaalihuumaan seonneet ottavat pukeutumisen näinä päivinä tosissaan. Vaikka itselläsi olisi kuinka uskomattoman kekseliäs tai yksityiskohtia myöten viilattu puku, voit olla varma, että jollain on joukossa aina parempi! Yksi suurimmista aktiviteeteistä ensimmäisillä karnevaaleillani olikin napsia kuvia ihmisten toinen toistaan mielikuvituksellisimmista asuista.

Karnivaalien kohokohtana pidetään yleensä paraatikulkueita, jotka muistuttavat minua ainakin hieman ylihienoa penkkarikulkuetta: tietenkin sillä erotuksella, että letka voi jatkua tunti tolkulla, joukkoon mahtuu myös koreografioita tanssivia ryhmiä ja musiikit soivat kuin diskossa. Yleensä myös liikkuvat lavat on koristeltu teeman mukaan, ja lavalle heitetyt porukat taitavat viihdyttämisen taidon jos ei muulla niin riehakkaalla olemuksellaan.


Useimmat kaupungit järjestävät erilaisia karnevaalitapahtumia, -kulkueita ja -aktiviteettjä, joita kannattaa mennä edes seuraamaan, vaikka ei itse pukeutuisi. Barcelonan seuduilla ehdoton karnevaalipaikka on kuitenkin pieni rantakaupunki Sitges, joka on maailmankuulu juhlistaan. Erityisesti nuorten ja homopiirien suosimaan juhlaan lappaa porukkaa junat täynnä koko yön. Matka Barcelonasta Renfe-junalla kestää noin 40 minuuttia (aikataulut täällä), ja junalla pääsee suoraan pienen kaupungin keskustaan juhlahumun ytimeen. Paikka täyttyy serpentiinistä ja naamiaisasuista, ja kaduille rantautuvat pikkulasten limonadikojuja muistuttavat tiskit tarjoilevat juotavaa janoisille. Baarien ovet ovat avoinna sisään lappaaville ja ulos vyöryäville ihmisjoukoille, mutta parhaat bileet bailataan yleensä juuri kaduilla. Paikalla on paljon ihmisiä, mutta tunnelma on lämmin: vaikka suurin osa porukasta onkin nuorta väkeä, myös vanhempia pariskuntia sekä lapsiperheitä näkee joukossa yhtä lailla etenkin alkuillasta. Paraatit (rua) järjestetään lauantaina, sunnuntaina, tiistaina ja keskiviikkona. Tämän vuoden ohjelma löytyy täältä.

Tunnisteet: , , ,