Vaatekauppoja Barcelonassa

Olen huomannut, että lukijoideni joukossa on aika paljon sellaisia, jotka ovat kiinnostuneita saamaan vinkkejä matkaansa tai tulevaa Barcelonassa olemistansa varten. Voisinkin tehdä pienen juttusarjan itselleni mieleisistä paikoista, joista olisi varmasti pientä jelppiä sitä kaipaaville.

Alotetaan tällä "tärkeimmällä", eli 
Kaupat ja shoppailu

Keskustan tärkein nuorten shoppailukatu taitaa olla Av Portal d´Angelilla , joka alkaa ihan Placa Catalunyan tuntumasta El Corte Ingles- tavaratalon kulmilta. Sieltä löytyy kaikki espanjalaiset halvat vaateliikkeet kuten Pull&Bear (rokki-, ranta-, hippi-, maaseutuhenkinen, rento ja suloinen), Stradivarius (vähän saman tyylinen kuin edeltävä, mutta ehkä hiukan naisellisempi), Blanco (kaikista tyttömäisin rusetteineen ja mekkoineen), Zara, Bershka (bilemäinen, värikäs ja tosi nuorekas), Mango ja Shana (superhalpa, laadultaan huonoin mutta silti todella muodikas). Samoja liikkeitä löytyy monesta kadun kulmasta ympäri kaupunkia ja lähes kaikista suurimmista kauppakeskuksista. Joillakin kaduilla liikkeet ovat hieman eri tyyliset, sillä esimerkiksi Passeig de Gràcialla niissä myydään merkin ehkä kalliimpia mutta hienostuneempia vaatekappaleita, joita ei aina samalla logolla varustetuista katumuotitason kaupoista löydä.

Barcelonasta löytyy tällä hetkellä muutamin kappalein Lefties niminen outlet-tyylinen vaaterekkien paratiisi, joka myy nimensä mukaisesti edellä mainittujen kauppojen jäännöskappaleita (tai käsittääkseni pienen pieniä virhe-eriä) halvalla. Itse käväisen yleensä Placa Universitatilla  (aukio lähellä Placa Catalunyaa) tai Maremagnum-kauppakeskuksessa. (Maremagnum on muuten siinä mielessä ihana, että sen kaupat ovat auki myös sunnuntaisin kello 10.00-22.00)

Sillon, kun on enemmän aikaa materiaalisten himojen tyydyttämiseen, saatan piipahtaa Diagonal Mar- kauppakeskuksessa, joka sijaitsee Forum-metroaseman lähellä, suuren valtatie Diagonalin varrella. Pinta-alaltaan keskivertoa suuremmasta kauppakeskuskaupasta, Primarkista, löytyy hetken katumuotia myötäileviä halpaversioita. Koska matkustamiseen keskustasta, suuren kaupan läpikotaiseen tutkimiseen, sekä ihmispaljouden hidastamaan asioimiseen menee hieman aikaa, Primarkiin en suosittele kiireessä menemään. Toinen Primark löytyy oman junalinjani varrelta, Cornellasta, kauppakeskus Splausta.

Yksi suurimmista suosikeistani on saksalainen New Yorker, jonka vaatteet ovat myös hinnaltaan halpoja, mutta näyttävät päällä muodikkailta ja mukavilta. Kaupan löytää keskustasta c/Portaferrissa:lta sekä kauppakeskus Gran Vía-2:sta.

Jos on sporttisella tuulella, kannattaa suunnata c/Canudalle, sillä sieltä löytyy mm. Billabongin ja Elementin liike sekä halpoja, mutta katu-uskottavia urheiluvaatteita ja -tavaroita myyvä Decathlon. Myös Adidas Originals on yksi "cuuleista" paikoista, se löytyy osoitteesta c/Avinyó 6. Suosittelen jatkamaan myös kyseistä katua alaspäin, sillä siellä sijaitsee paljon suloisia pikkuliikkeitä.

Barcelona on täynnä uniikkeja ja yksittäisiä liikkeitä: valitettavasti monet niistä itselleen mieleisimmistä ovat juuri sellaisia, että ne löytyvät vain etsimällä ja ihan vahingossa. Etenkin Gracian näyteikkunoihin olen itse tykästynyt mm. c/Montseny:llä.

Kauppakeskuksissa on hyvä siinä mielessä shoppailla, että kaikki ovat yhden katon alla, lähekkäin ja helposti saatavilla. Lisäksi ne ovat usein auki hieman paremmin kuin yksittäiset liikkeet. Viikolla moni keskustan vaateliike pitää ovensa auki kuitenkin yhdeksään tai puoli kymmeneen, mutta on merkille pantavaa, etteivät kaupat, edes kauppakeskukset, ole useinkaan auki sunnuntaisin.

Kuvat: Blanco ja Stradivarius

Tunnisteet: ,