Perjantaina täällä Barcelonan lähellä alkoi virallisesti lumilautailun maailmanmestaruus kamppailut, ja me poikien kanssa innostuttiin mennä katsomaan avajaisia sekä miesten Big Airin jännitysnäytelmää.
Itse kilpailut järjestetään La Molinassa, parin tunnin ajomatkan päässä vuoristossa, jonka puitteet vähälumisesta talvesta huolimatta mahdollistavat tässä talvilajissa kisaamisen. Avajaiset olivat kuitenkin sijoitettu Barcelonaan, jonka monipuolinen Palau de Sant Jordi halli kääntyi kuin oikeaksi stadioniksi. Sisätiloihin oli rakennettu korkea hyppyri, jonka huippulle ei edes nähnyt katsomosta. Tekolunta piti paikoillaan jäähdytys-systeemit, ja hissi nostatti söpöjä snoukkapoikia hallin katon rajaan, josta he sitten tulivat alas erilaisia hyppytemppuja tehden.
Menimme ajoissa istumaan paikkamme varatuiksi, ja lämmittelyksi näimmekin finaalikarsinnan ennen varsinaista avausta. Yleisöä alkoi virrata paikalle vasta viiden tuntumassa, jolloin puheet, maiden liput ja railakas rytmimusiikki julistivat kisat alkaneeksi. Oli huikeaa, vaikka loppujen lopuksi porukkaa ei ihan tuhottomasti kuitenkaan paikalla ollut. (Suomen lippu heijastettu lumeen tässä kuvassa.)
Taidon-näytteitä jakoivat lautailijat sitten finaalissa, jonka kahdestatoista finalistista jopa viisi oli suomalaista. Hurrailin aika rauhalliseen suomalaistyyliseen tapaan, mutta annoin kyllä vieruspenkkiläisten kuulla, kenen suorituksia tsemppasin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että meidän poika Petja Piiroinen sen kultaisimman riipuksen kaulaan nappasi. Lauloin Maamme laulua yksin mutta onnellisena.
Käväistiin hetki haukkaamassa happea puoli kuuden aikaan, ja oli muuten mahtavat näköalat kaupungin ylle tuolta Sant Jordi hallista.
